Suomalaisten ”tunnelmat” eivät romahtaneet 2012, ja mitä se edes tarkoittaisi?

Kirkon tiedotuskeskuksen viestintäpäällikkö Lari Lohikoski esitti Suomen Kuvalehden blogissa 12.2.2016 sisä- ja puolustusministeriöiden tilaaman Suomen mielialaindikaattori -tutkimuksen ”salatun” loppuraportin (PDF) ”ennustaneen vihapuheen nousun jo vuonna 2013”. Kyseessä onkin hämmentävin pitkään aikaan lukemani tutkimus!

Screenshot 2016-02-12 19.10.52

– Raportin on kirjoittanut tulevaisuudentutkija Leena Ilmola, jonka ohjaaja on matemaatikko John Casti. [Oikaisu 30.5.2016: John Casti ei ole Leena Ilmolan ohjaaja. He ovat vain tehneet yhteistyötä.] Tutkijaryhmän jäsenten nimiä ei kerrota. Ilmola ja Casti ovat perustaneet ”Global X-Network” -tutkijaverkoston, joka yrittää ennustaa ”extreme eventsejä”, lyhyesti ”X-EVENTS”, jotka ovat maailmaajärisyttäviä katastrofeja kuten talouskriisejä tai ydinterrori-iskuja. Tämän verkoston tuote tämäkin tutkimus on.

– Castin kirjoituksille tyypillistä on apokalyptinen pelottelu. Castin & Ilmolan sinänsä mielenkiintoinen ja uskalias suuntaus ei juuri keskustele valtavirtayhteiskuntatieteen kanssa, joka suhtautuu aika skeptisesti yhteiskunnallisten tapahtumien ennustamiseen. Ilmolan mukaan yhteiskunnan ennustaminen on kuitenkin ”kuin sään ennustamista” (raportti s. 11) – ei aivan tarkkaa, mutta ”ennuste kertoo, mikä mahdollisista säistä on todennäköisin”.

– John Casti on jäänyt vuosina 2002 ja 2004 kiinni laajojen tekstien suorasta plagioinnista.

Continue reading “Suomalaisten ”tunnelmat” eivät romahtaneet 2012, ja mitä se edes tarkoittaisi?”

Epä-älyllinen ruokakeskustelu vituttaa

Screenshot 2015-11-10 21.57.11HS kirjoittaa (10.11.) ruokatoimittaja Mats-Eric Nilssonista, joka kritisoi mm. sitä, että elintarvikkeissa on liikaa ainesosia. Juttu on malliesimerkki ruoka-aiheisesta höpöhöpöstä, jossa pelataan mielikuvilla ”puhtaasta” ja ”aidosta” ruoasta ilman, että sanotaan itse asiasta oikeastaan juuri mitään. Katsotaanpa.

  1. Ensinnäkin: Ruoan raaka-aineiden määrä ei kerro mausta tai terveellisyydestä mitään. Ne riippuvat ihan siitä, mitä ne raaka-aineet ovat. Raaka-aineiden määrä taas riippuu ihan siitä, miten ”raaka-aine” määritellään, eli miten tarkasti ainesosat listataan. Noin muutenhan jutussa peräänkuulutetaan, että ihmiset tietäisivät, mitä syövät, mikä on tietenkin hyvä tavoite – luulisi siis, että pitkä ainesosalista olisi hyvä asia, koska se on tarkka? Vaikea kyllä sanoa, miksi sitä pidetään jutussa huonona asiana, kun sitä ei mitenkään perustella.
  2. ”Miksi valtaosa päiväkodin lapsista osaa leipoa parempia korvapuusteja kuin iso leipomoyritys?” – No siksi, että päiväkotilasten korvapuustit syödään tuoreina, ison leipomoyrityksen korvapuustit viikon päästä, jonka ajan ne seisovat muovipusseissa huoneenlämmössä kaupassa. Siksi myös leipomoyrityksen korvapuusteihin täytyy laittaa erilaisia lisäaineita ja ne täytyy muutenkin valmistaa tietyllä tavalla. Päiväkotilapsen korvapuustit myös menevät aika usein pieleen ja niissä on aika usein esim. päiväkotilapsen räkää.
  3. ”Kirja kannustaa ottamaan takaisin osan siitä vallasta, jonka olemme antaneet ruokateollisuudelle.” – Se ”valtahan” on ”annettu” siksi, ettei joka päivä ole pakko viettää tunteja haalien raaka-aineita ja laittaen ruokaa, kun sitä saa myös kaupasta ja ravintolasta halvalla, nopeasti ja turvallisesti. Sitten voi laittaa huolella hyvää ruokaa hyvistä ja yksinkertaisista raaka-aineista silloin kun haluaa.
  4. ”Ennen pullotusta viineihin lisätään makua parantavia aineita.” – Eikös se ole hyvä? Itse ainakin pidän enemmän hyvästä kuin huonosta viinistä.
  5. ”Nilsson inhoaa monia aikamme ruokailmiöitä. … Hän toivoisi, että pakkomielteinen ruuasta, dieeteistä ja trendeistä kohkaaminen menisi jo ohi.” – Tämä siis ruokajournalistilta, joka valittaa samassa haastettelussa, että ruoasta kirjoitetaan liian vähän?

Continue reading “Epä-älyllinen ruokakeskustelu vituttaa”

Hotline Bling = Gesamtkunstwerk

Mistä puhumme, kun puhumme Draken Hotline Blingistä (2015, yllä)? Emme vain musiikkikappaleesta, joka on tietenkin paljon velkaa D.R.A.M.:n Cha Cha’lle (2015), joka taas on paljon velkaa Timmy Thomasin Why Can’t We Live Togetherille (1972). Olennaista on kokonaisuus, jonka muodostaa paitsi näiden kappaleiden jatkumo, myös James Turrellin taiteesta inspiroitunut musiikkivideo, Draken artistibrändi ja sen historia, sekä biisille ja videolle tehty “1-800-HOTLINEBLING” -grafiikka, joka on tavallaan levynkansi mutta paljon enemmän, koska eihän kukaan enää osta levyjä. “Levynkansi” kuitenkin leviää biisin mukana. “Hotline Bling” sanoina toimivat merkitsijänä someilmiölle, #hotlinebling.

Continue reading “Hotline Bling = Gesamtkunstwerk”

Oma ryhmä tai puolue olisi äärioikeiston tappio

Screenshot 2015-07-27 17.39.35Vaikka Immonen ei “peräänny tuumaakaan”, tarkentaa hän kuitenkin, että mainittu “taistelu” ei ole väkivaltainen taistelu. Ilmeisesti myöskään huhtikuisen blogauksen “kansallismielinen vallankumous” ei siis ole aseellinen vallankumous, vaan kielikuva, eikä Immonen kannata Suomen Vastarintaliikkeen väkivaltaisia toimintatapoja, vaikka esiintyi kesäkuussa julkisesti heidän kanssaan poliittisen murhaajan Eugen Schaumanin muistotilaisuudessa. Näiden uutisten jälkeen ei monenkaan mielestä ole kovinkaan “vainoharhaista” esittää kysymys, miten Immonen suhtautuu poliittiseen (kansallismieliseen) väkivaltaan.

Ja kun nyt ynnää nämä tämänkeväiset ja -kesäiset fasismin kanssa flirttailut, on selvää, että on Immosesta muodostunut perussuomalaisille taas aika paha taakka, kuten mm. Hirvisaaresta aiemmin. Eikä varmaan ole kovin kaukaa haettu mahdollisuus, että eduskunta saa vielä tämän vuoden puolella uuden ryhmän, jota voi jo perustellusti sanoa äärioikeistolaiseksi, toisin kuin mm. maalais(vasemmisto)populistisistakin aineksista ammentanutta perussuomalaista oikeistopopulistista puoluetta.

Tämä olisi äärioikeistolle todennäköisemmin tappio kuin voitto, sillä perussuomalaisen puolueen sille tarjoama suhteellinen legitimiteetti menetettäisiin. Esim. Halla-ahon, Immosen, Eerolan ja Hirvisaaren muodostamaa laitaoikeiston “sisulaista” ryhmää/puoluetta kannattaisi harva, ja se voitaisiin helposti eristää, toisin kuin suuri ja kansansuosiota nauttiva perussuomalainen puolue. Laitaoikeistolainen ryhmittymä on ollut kokoaan äänekkäämpi. Terho epäilemättä olisi tässä jaossa Soinin puolella nykyisessä tilanteessa. Mitä useampaan osaan populistinen oikeisto sirpaloituu, sitä heikompi se on.

Tuokiokuva: Kreikan kriisin taustalla populismin kulttuuri

papa

HS:n tuore analyysi Kreikan kriisiin johtaneista viimeaikaisista tapahtumista on tasapainoinen ja selkokielinen, mutta jättää huomiotta pidemmän poliittisen kulttuurihistorian: Kreikkalaiset eivät ole muuten vain “tottuneet elämään yli varojensa”, kuten HS kirjoittaa – se on toki sinänsä totta, mutta tällä tiellä heitä on vuosikymmenet johtanut kohti turmiota toinen toistaan populistisempien ja korruptoituneempien johtajien poliittinen eliitti. Kun kerran lähdetään lupailemaan kansalle kuuta taivaalta, on vaaleissa vaikea menestyä ilman vastaavia lupauksia, kun poliittiset kilpailijatkin niin tekevät ja kaikki ovat tottuneet valheisiin. Kilpaillessaan vallasta katteettomilla lupauksilla Kreikan poliittinen eliitti on ajanut maansa tuhon partaalle.

Herkullisin ja kammottavin tuokiokuva tästä vastuuttomasta tuhlauksen kulttuurista lienee Andreas Papandreoun vaalikampanjasta vuodelta 1989. Andreas edusti siis keskimmäistä Papandreoun perheen kolmesta pääministerisukupolvesta: Georgios Papandreou oli vallassa 1940–1960-luvuilla, hänen poikansa Andreas 1980- ja 1990-luvuilla ja taas hänen poikansa George (yläkuvassa) 2009–2011. Kreikkahan oli velkakriisissä jo 1980-luvun lopussa, kauan ennen euroaikoja: velan osuus BKT:stä ylitti 60% jo silloin, ja Kreikan ottamien lainojen korot nousivat pilviin. Andreas valtiovarainministereineen ehti jo aloittaa vakautus- ja säästöohjelmat, mutta huomasi pian kohtaavansa vastustusta (lakkoja ja mielenosoituksia). Siispä Andreas kuuli “kansan ääntä”, antoi valtiovarainministerille kenkää ja nimitti uuden, joka oli valmis jatkamaan kestämättömällä tiellä välittämättä seurauksista:

“Vuoden 1989 vaalikampanjan aikana, seisten parvekkeella suuren väkijoukon yläpuolella, Papandreou komensi nimittämäänsä valtiovarainministeriä palvelemaan kansaa: ‘Tsovolas, tyhjennä kirstut!’ Häntä katsomaan saapunut tuhansien kannattajien joukko hurrasi innoissaan.”

(Takis S. Pappas 2014: Populism and Crisis Politics in Greece, s. 32, Palgrave Macmillan, oma suomennos.)

Tällä tiellä on sitten jatkettu.