Populismi ei ole tauti

Eilinen Johanna Korhosen populismiaiheisen pamfletin julkaisutilaisuus sujui pitkälti saman kaavan mukaisesti kuin muut monilukuiset populismiseminaarit joihin olen viimeisen puolentoista vuoden aikana osallistunut. Kävijäkunta koostuu pääosin tutkijoista, toimittajista ja muista vakiintuneista yhteiskunnallisista vaikuttajista ja keskustelijoista. Suurin osa keskusteluista noudattaa suunnilleen samaa kaavaa. Kysymyksiä on kolme: “mitä populismi on?”, “mistä se kumpuaa?” ja “mitä sille voidaan tehdä?”

Myös vastaukset ovat pitkälti samoja. Määrittelijästä riippuen populismi mielletään esimerkiksi miksi tahansa mitä populistit eli perussuomalaiset tekevät, äänestäjiä mielisteleväksi yksinkertaistavaksi retoriikaksi, ihmiset kansaan ja eliittiin jakavaksi ideologiaksi tai yksinkertaisempaan menneisyyteen haikailevaksi nostalgiaksi. Populismin nousun syiksi paikallistetaan esimerkiksi elinkeinorakenteen muutos teollisuuden siirtyessä pois länsimaista ja puolueiden luokkasidonnaisuuksien murtuminen, länsimaiden kiihtyvästä individualisaatiosta seuraava perinteisten yhteisöjen roolinmuutos ja siitä seuraava kaipuu menneeseen sekä maahanmuutosta ja muista yhteiskunnallisista muutoksista johtuva maailman monimutkaistuminen ja kaipuu takaisin yksinkertaisuuteen. Populismin nousutekijöihin liitetään myös media joka suosii yksinkertaisia sivalluksia sekä internetin merkityksen kasvu, joka mahdollistaa pienten ja hajanaistenkin ryhmien toistensa löytämisen ja mobilisaation.

Populistien tutkijat ja kriitikot yleensä hyväksyvät populistien argumentin siitä, että vanhat puolueet ovat epäonnistuneet äänestäjien kuuntelemisessa ja esittävät ratkaisuksi pyrkimyksiä lisätä kansan vaikutusmahdollisuuksia ja ennen kaikkea lisää keskustelua. Yhteinen toteamus keskustelun parantavasta voimasta yhdistää seminaarien lopputuloksia.

Ongelmana on se, ketkä keskustelevat. Populistit ja heidän äänestäjänsä löytyvät tutkijoiden ja toimittajien seminaarien ulkopuolelta, eivätkä seminaaripuheet heitä kiinnosta. Keskusteluun osallistuu lähinnä juuri se eliitti, jota populismi vastustaa. Ja se eliitti suhtautuu populismiin patologiana, tautina, joka on päässyt tarttumaan kansaan.

Jos populismi käsitetään asioiden yksinkertaistamiseksi ja vastakkainasettelujen rakentamiseksi, on populismia kaikessa politiikassa, tai se on jopa politiikanteon ydintä. Etenkin poliittinen mainonta ja kampanjointi on väistämättä luonteeltaan populistista. Populismi tarjoaa yhdessä kamppailemisen ja onnistumisen kokemuksia, joita äänestäjien keräämiseksi tarvitaan ja joita suomalaisesta kabinettipolitiikasta kipeästi puuttuu. Perussuomalaiset vain on ainoa suomalainen puolue joka avoimesti myöntää olevansa populistinen, siis ei käsitä populismia kirosanana vaan tekee siitä osan ideologiaansa.

Demokratia ei kuitenkaan tyhjene säännöllisiin vaaleihin, varsinkaan tilanteessa jossa politiikkaa hallitsee kolme suurta, toisiaan lähenevää puoluetta, joille talouseliitti enemmän tai vähemmän tasapuolisesti suhmuroi vaalirahaa. Lisäksi suomalainen poliittinen keskustelu on äänestäjäkunnan mielestä vaikeaselkoista ja abstraktia. Onko tällaisessa tilanteessa mikään ihme, että muutosta edustava, yksinkertaisemmin asioista puhuva uusi puolue kohottaa kannatustaan?

Ulkomaalaisvastaisuus on sitten asia erikseen, ja toki myös aito ongelma. Populismi ei kuitenkaan mitenkään edellytä sitä, vaikka se sopiikin hyvin populistiseen politiikanteon tapaan. Jälleen herää kummastelevia puheenvuoroja: Mitä tämä viha on? Mistä se kumpuaa? Mitä sille voidaan tehdä?

Maahanmuuton vastustajien kanssa voi olla eri mieltä, mutta jos heitä haluaa pyrkiä ymmärtämään (ja luulisi kiinnostavan kun heidän määräänsä katsoo), ei lähtökohtana voi olla heidän edustamiensa mielipiteiden käsitteleminen yhteiskunnallisena kasvaimena johon reagoidaan etsimällä paras keino tukahduttaa se. Siinä missä on aivan oikein kysyä Timo Soinilta, miksei tämä lupaustensa mukaisesti ole erottanut puolueestaan rasismituomioita saaneita, on myös älyllisesti epärehellistä väittää, että näiden poliitikkojen erottaminen puolueesta ratkaisisi ongelmaa. Se lähettäisi viestin, ettei tällaista puhetta hyväksytä puolueessa, mutta monihan kyllä hyväksyy (julkisesti, ja vielä useampi yksityisesti). Ulkomaalaisvastaisuudella on vahvaa kannatusta suomalaisten keskuudessa, on ollut ennen perussuomalaisia ja tulee olemaan vastakin. Esimerkiksi kysyttäessä kantaa suomalaisen kulttuurin suojelemiseen ulkoisilta vaikutteilta on reilusti yli puolet vastaajista ainakin 1980-luvun alusta näihin päiviin nähnyt asian tärkeänä. Suorakin ulkomaalaisvastaisuus on yleistä, vaikka se julkisessa keskustelussa on kiellettyä.

Niin vaikeaa kuin koulutetun “eliitin” onkin sitä käsittää, suomalaisissa (ei vain perussuomalaisissa) on siis suuria joukkoja ihmisiä, jotka esimerkiksi pitävät suomalaisia muunmaalaisia tärkeämpinä ihmisinä, vastustavat arvojen vapautumista, vastustavat sukupuolten tasa-arvoa sen hegemonisessa muodossa, haluavat voimakkaasti rajoittaa tai lopettaa maahanmuuton, haluavat kontrolloida taidetta ja tiedettä kansallisten päämäärien edistämiseksi eivätkä usko demokratian toteutuvan konsensus-Suomessa, mainitakseni vain joitakin ei-legitiimejä kantoja joiden noususta ollaan huolissaan. Se, että puoluejohtaja erottaa kiellettyjä mielipiteitä kannattavat puolueesta, ei poista heidän mielipiteidensä olemassaoloa eikä niiden poliittista painoarvoa. Rasistejakin on olemassa, vaikkei käytännössä kukaan sosiaalisten normien vuoksi voi sitä myöntää.

Tietenkin valtavirran mielestä ei-toivottujen mielipiteiden eristäminen on mahdollinen poliittinen strategia niiden kukistamiseksi, jos niin halutaan päättää tehdä. Ruotsissa, jossa pluralistisen liberaalin hyvinvointivaltion hegemonia on vielä Suomeakin vahvempi, on laajalti valittu tämä strategia. Ruotsidemokraatit onkin melko onnistuneesti suljettu päätöksenteon ulkopuolelle niin median kuin politiikankin tasolla. Tilanne ei kuitenkaan ole sama kuin Suomessa. Ensinnäkin valtavirtapolitiikka Ruotsissa on vielä voimakkaammin oikeistopopulismin vastaista. Toiseksi ruotsidemokraatit on puolueena perussuomalaisia radikaalimpi ja sillä on juuret uusnatsismissa, mikä on useimmille perussuomalaisille kaukainen ideologia. Kolmanneksi Ruotsissa oikeistopopulistiset näkemykset eivät ole niin aidon suosittuja kuin Suomessa. Perussuomalaisten kokoisen konservatiivipopulistisen joukon hiljentäminen vain sulkemalla korvat on mahdotonta.

Perussuomalaisten ja heidän aatteidensa kannatus ei siis ole tauti jonka voisi parantaa, vaan olemassaoleva poliittinen virtaus jolla on oltava oikeus olemassaoloon (lakien rajoissa, joita niitäkin saa toki pyrkiä muuttamaan). Keskustelua epäilemättä tarvitaan, mutta sellainen keskustelu, joka näkee populismin epäterveenä, ei-toivottavana ja eristettävänä, ei ole aito pyrkimys keskusteluun populistien kanssa. On tietenkin valittavissa oleva poliittinen strategia kieltäytyä keskustelusta populistien kanssa, mutten usko tämän oikeasti olevan monenkaan tarkoituksena. Osallistava keskustelu eliitin ja populistien välillä ei toki ole helppoa, sillä puheen tavat toimivat niin eri tasoilla. Suomalainen poliittinen eliitti keskustelee abstrakteista, monimutkaisisista käsitteistä byrokratian piirissä, kun taas populismi pyrkii esittämään asiat yksinkertaisempina ja vaikuttamaan suoraan “sinne missä kipu on”. Nämä ovat erilaisia tapoja tehdä politiikkaa, eikä populistisen tavan viehätyksen luulisi tulevan yllätyksenä. Paikalleen jämähtänyttä poliittista keskustelua populismista voisi edistää unohtamalla lääketieteeltä kalskahtavat kysymykset “mitä populismi on”, “mistä se kumpuaa” ja “mitä sille voidaan tehdä” ja siirtyä poliittisiin kysymyksiin: Mitä mieltä minä olen, mihin arvoihin mielipiteeni pohjaan ja miksi ne ovat taistelemisen arvoisia.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s